Minulla on eräs todella hankala ystävä. En edes tiedä voiko häntä sanoa ystäväksi enää. Ihana ihminen kaikin puolin, mutta ei osaa eikä ymmärrä omia virheitään. Meille riidan sattuessa päänsä pölkylle joudun aina lyömään minä. Tuntuu epäreilulta. Yritän viimeiseen asti vältellä tätä syypään roolia, mutta yksikertaisesti sovittelukeskustelun alkaessa, olen täysin jaloissa. Yleensä olen keskusteluissa melko vahvoilla, koska puhun rauhallisesti, menettämättä malttiani juuri koskaan. Puhun rauhallisesti. Mutta en vain kestä sitä kun toinen ei näe mitään itsessään, ei yhtään mitään virhettä ja selittää tapahtuneet asiat TÄYSIN päin vastoin miten ne oikeasti menivät. Mitä tällaisen ihmisen kanssa voisi tehdä? Tämä ystävyyssuhde syö minua sisältä niin ettei ole kohta sisuskaluja jäljellä. Tuntuu niin pahalta koko ajan.
Oksettaa. Haluaisin niin saada tämän toimimaan, ihana ihminen kyseessä. Olen vain AINA alistuva osapuoli. Miksi? En edes ikinä tajua sitä niin se on jo tapahtunut. Ja hänellä on myös tapana kertoa miulle, mitä paskaa ihmiseet ovat minusta jauhaneet. En tiedä uskonko niitä puheita edes, vai onko ne vain hänen itsensä keksimiä, jotta saisi minut tuntemaan huonoa oloa ja pahaa mieltä pitkäksi aikaa. Saadakseen taas otteen minusta. Tässä alkaa itsekin uskomaan siihen, että todella, minähän tässä olen käyttäytynyt väärin. Mutta näin ei ole! Pitäisikö vain jättää koko ystävyys toissijaiseksi? Vältellä. Viimeiseen asti? Ottaa hänestä enemmän sitten hyvänpäiväntuttu? Jonka kanssa viettää hauskaa silloin tällöin. Olen ainakin nyt alkanut välttelemään. En jaksa tätä sekasortoa omassa mielessä, kun yritän päässä tasapainoon itseni kanssa ja tuntea itsei. Uudenvuoden lupaus numero 2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti